Thursday, November 8, 2012

"L Ä H D E"



Työskentelin Suvilahden Puhdistamolla sijaitsevassa tilassa kahdeksan muun opiskelijan kanssa Kuvataideakatemian järjestämällä "Pinnasta tilaan" kurssilla. Käsittelimme eri tapoja lähestyä tilaa luentojen ja työskentelyn kautta. Kurssin päätteeksi ovet olivat auki yhden viikonlopun näyttelyn merkeissä.




Päätin lähestyä tilaa lattian kautta. Lattian pintarakenteessa oli jotain kiinnostavaa. Pitkästä betonisesta juovasta joka kulki läpi nurkkatilan tuli mielikuva virtauksesta joka nousee ja laskee. Lattiassa olevat aukot muistuttivat muotokieleltään roiskeita, ne olivat kuin pieniä ikkunoita lattian alaiseen maailmaan. Halusin tuoda näkyväksi mielikuvani, dialogin jota kävin tilan kanssa.

                  
"L Ä H D E"
Monotypia, kuivaula, lakka

















Työssä minua jäi kiehtomaan sen tilasidonnaisuus ja kertaluontoisuus. Suurella tilalla oli vahva vaikutus mittakaavaan ja muotokieleen, lattian rosot tulivat osaksi vedoksiani. Tuntuu kuin tila olisi jättänyt minuun jälkensä.